giglinger » reviews

mylastchapter.net

gglngr — Wed, 10 Aug 2011 19:26:27 +0000

I had forgotten about Giglinger, it’s been some years since I reviewed their Distortion+ MCD, where I dubbed their style as industrial goth punk rock. I remember to have been utterly confused about their sound, but with this new output I can at least feel a little saner.
200 bpm is still weird, but no way near as weird as its predecessor. Apparently it was originally released back in 2008, but now re-released for an international market. It was recorded on an old 8-track from the 70ies, and I think the influences from that decade shines through a little (but if it’s because of the 8-track or not I’ll left unsaid). I still find some similarities to Misfits, but the goth aspects of it are nowhere to be found, fortunately. It’s like a spastic 70s/80s punk style revisited, like if New York Dolls teamed up with the earliest of Dead Kennedys and the previously mentioned Misfits, possibly even borrowing a note or two from Iggy Pop and having a young David Bowie lend them a hand. It is just so freakin’ unheard of in today’s punk scene.
I can’t say this is my chosen style of punk, truthfully it’s pretty much as far from it as possible. But I do however appreciate the charming end-result of such a lo-fi style of playing, and the ‘fuck you’ to the modern scene. The production makes it hard to tell whether or not it’s a drum machine behind the beats, so I won’t even venture a guess. Riff-wise it’s fantastic in all of its simplicity and rocking aesthetics. The music’s hauntingly catchy, yet incredibly difficult to grasp. The opening track Dead wrong feels like it’d be a hit to put on during a party, in particular if it’s already been going on for a couple of hours and people are approaching the drunken stupor where they don’t mind making a fool of themselves and dance like crazy and scream at the top of their lungs. I’m not sure what to make of Giglinger, but they come highly recommended to people with an open state of mind. Music journalists with a deep knowledge of punk rock’s development should really go ape-shit over it.

Blueprint fanzine

gglngr — Mon, 25 Apr 2011 20:37:35 +0000

Die älteren Semester unter euch erinnern sich vielleicht noch verschwommen daran, dass Punk früher einmal auch irgendetwas mit Rebellion und Verweigerungshaltung zu tun hatte. Damals dudelte noch kein weichgespülter Pop-Punk im Radio rauf und runter, es gab noch keine Nietengürtel bei H&M zu kaufen, und man hat als Band seine Platten selber für einen kleinen Kreis Gleichgesinnter veröffentlicht. GIGLINGER aus dem schönen Helsinki scheinen genau diesen alten Spirit nachzuleben und packen in puncto Verweigerungshaltung sogar noch einen oben drauf: “No gigs, no bullshit, just 4 song vinyl ep´s” ist die klare Ansage der Finnen, und diese wird auch konsequent in die Tat umgesetzt. Bereits optisch verzichtet man bei der mittlerweile vierten 7″-EP auf jeglichen Schnickschnack. Lediglich ein preisschildähnlicher Sticker auf der schwarzen Papphülle gibt einen Hinweis auf Band und Plattentitel. Wer weitere Informationen erhaschen will muss versuchen, brauchbaren Input aus der schwarz-weissen Bleiwüste auf den Schallplattenetiketten herauszufiltern. Und auch musikalisch sind GIGLINGER keineswegs auf Kuschelkurs, denn sie hauen einem vier live eingespielte, schonungslose Punk-Kracher in garagig-krachiger Aufnahmequalität um die Ohren, mit denen sie sich außerhalb der D.I.Y.-Punkszene bestimmt keine Freunde machen. Vor allem der letzte Song “Lies and the lying liars” geht voll auf die Zwölf und endet in einem Chaos aus Lärm und Rückkopplungen. Ich persönlich finde die Band und ihre Anti-Haltung auf eine gewisse Weise sympathisch, allerdings muss man schon mindestens auf der Anarchopunk-Wellenlänge liegen oder ein begeisterter Plattensammler sein, um mit diesem Tonträger glücklich zu werden.

Dagheisha.com

gglngr — Mon, 25 Apr 2011 20:34:42 +0000

I gigLiNger non esistono. Non hanno immagine. Non fanno tour. Non promuovono release ufficiali. Di punto in bianco arriva in redazione un sette pollici in vinile in un pacco anonimo e non sfigura al fianco dell’ultimo lavoro in studio dei Killing Joke. Qualcosa non quadra. Iniziano le ricerche mentre il punk industriale dei finlandesi riempe la stanza. Solo quattro tracce a partire da ‘Dead Wrong’. Tutto sbagliato. Eppure ’200 bpm’ funziona eccome. Il lo-fi è una religione. Non aspettatevi quindi una registrazione come si deve. ‘Gitmo Limbo’ il manifesto di un suono angolare che non ha dimenticato l’apporto di Minor Threat e Germs. Non so nemmeno se gradiscano essere recensiti. Non mi stupirei se odiassero computer e algoritmi di compressione audio ma è grazie a gruppi di questo tipo se possiamo ancora credere nel futuro della musica.

Lords of Metal

gglngr — Mon, 25 Apr 2011 20:30:35 +0000

Finland’s Giglinger has a motto: “No gigs, no bullshit, just four song vinyl EP’s”. This lo-fi punk band has found Lords Of Metal and send us the ‘200 bpm EP’ on which, you could have guessed, four songs are presented. This EP was released in their own country in 2008 but has been re-released for the international market. Recorded live on an 8-track recorder resulting in a raw sound. Style wise this indeed is punk and if you should compare this to other bands I would say it’s in the direction of old Hüsker Dü and Dead Kennedys with a production that wouldn’t have been out of place on recordings of proto-punk acts like The Stooges and MC5. (72/100)

Scanner Zine

gglngr — Mon, 25 Apr 2011 20:26:07 +0000

Third EP from this Finnish quartet that adamantly refuses to play any shows. It’s quite different from the previous ‘Distortion +’, having replaced the old MINISTRY-esque Industrialisms with some amped-up Garage Punk, the vibe of which is no doubt aided by the fact that this is recorded live onto an 8-track. Opener ‘Dead Wrong’ sets the tone for the following Garage Punk fuzz with its TEEN GENERATE jamming with CRIME on a selection of SNIVELLING SHITS outtakes feel. Highlight of the four tracks (besides ‘Dead Wrong’) is ‘One Last Go’ that pivots around a slick and fuzzed guitar lead and suitably surly vocal. I’m guessing there is still a drum machine used, but it’s not as apparent as on the ‘Distortion +’ release. Raw, rampant and very rocking!! These fellas should seriously consider sending this to Tom at Dead Beat Records; it would sit next to the likes of DAILY VOID, BILL BONDSMEN and DC SNIPERS very well!

Troublezine

gglngr — Mon, 25 Apr 2011 20:21:01 +0000

Dalla Finlandia mi arriva a casa il terzo 7” dei Giglinger, sconosciuta band di quelle parti che ci porta a contatto con una versione primordiale, minimale e anche piuttosto oscura del punk rock: dall’artwork (se artwork può essere definito il vinile dentro un cartoncino nero col buco…), alla musica (4 pezzi registrati live in studio con un 8 tracce anni ’70… lascio a voi immaginare quale sia la qualità), al modo di approciarsi al genere suonato (la band non fa concerti, non fa cd, ma solo 7” da 4 pezzi… quantomeno bizzarra come scelta visto che quella live è la dimensione principale del punkrock).
Indubbio il gran casino che fanno, tra punk hc con voce gridaticcia e chitarre stridenti alla Dead Kennedys ed un pizzico di noise (tipo il secondo pezzo, Gitmo Limbo): pezzi onesti, all’insegna del lo-fi, ma che sinceramente mi lasciano alquanto indifferente.
Se vi va di darci un ascolto cliccate qua e fatevi la vostra opinione!

hardrockinfo.com

gglngr — Mon, 25 Apr 2011 20:17:01 +0000

This EP came out in 2008 already, but this is the international version (whatever they mean by that?).
These Finnish dudes deliver 4 tracks of some kind of punk rock with a garage vibe. It’s all recorded in their rehearsal room on an old 8-track recorder, so it’s definetely D.I.Y. (do it yourself).
This is their third vinyl EP, and as there won’t be any gigs, vinyl is the only way to experience this band.
But is it any good then? Well, it’s not so bad. I’ve heared better, I’ve heared worse. So I guess they’re a middle good band. They dosen’t sound like any other Finnish bands that I’ve heared, but on the other hand I’ve mainly heared punk/hardcore bands and metal from our neighbours in the east.

toinen vaihtoehto #216 7/08

gglngr — Wed, 23 Dec 2009 21:37:13 +0000

Vittu. Saatana. Tämä on paras Giglinger-levy tähänastisista kuulemistani! Ja on varmaan helppo (meikäläisen tuntien) arvata, että se on myös punkein niistä. Olen tykännyt aiemmistakin Giglinger-julkaisuista, mutta tämä on punk rockia, jos mikä! Low-fi, raakuus, meluhyöky + punk = innostunut AH. “10 vuoden tuloksena saavutettiin 1. äänite, joka vastaa tarkoitustaan biisejä, kansia ja soudeja myöten. Vaikkei retroilu hyvästä olekaan, niin työmetodiksi tarvittiin studio-live 70-lukulaisella kasiraiturilla tallennettuna. Näin saatiin riittävän siloittelematonta jälkeä, jonka Jürgen Hendlmeier miksasi ja masteroi sellaisenaan jälkipolville. Tulipahan samalla todistettua, että Giglinger todellakin on bändi vaikkei keikkailekaan.” Jes. Totta joka sana. Neljä piisiä loistavaa, hyvin eläväistä, niin soundeiltaan kuin piiseiltään sopivan agressiivista lofi-punkkia, joka saa meikäläisen pää nyökyttelemään ja aivot muistamaan millaista se olikaan kun musiikki vie ensikuulemalta mukanaan eikä innostuksensa syytä pysty selittämään, ajautuu vain mukaan. Tekee mieli ryypätä itsensä känniin ja slämdänsätä Giglingerin tahtiin. Onnistunut levy. Ja kokonaan kuunneltavissa mp3-formaatissa osoitteessa giglinger.com/mp3. (AH)

rokkizine 2009

gglngr — Wed, 23 Dec 2009 21:15:56 +0000

Giglinger on niitä harvinaisia yhtyeitä, jotka eivät keikkaile. Sääli, koska tämän seiskan perusteella myös livekunto olisi kiinnostanut. …

imperiumi.net 03.03.2009

gglngr — Wed, 23 Dec 2009 21:03:19 +0000

Tässäpä todellista ug-kauraa. Yli kymmenvuotisesta urastaan huolimatta harvakseltaan levyjä julkaissut helsinkiläinenGiglinger on varsin omalaatuinen tapaus. Aiemmin myös kone- ja industrial-vaikutteita musiikkiinsa maustanut bändi on neljännellä, vain vinyylinä ilmestyvällä julkaisullaan 200 bpm karusoundista lo-fi action/punkrockia, jonka karuus vielä korostuu yhtä lailla kolkkosoundisista kone(?)-rummuista.

Kappaleissa olisi kyllä potentiaalia, mutta ohut ja kolkko soundimaailma, sekä sävytön ja yksiulotteinen vokalisointi syövät tehokkaasti levyn parasta terää. Omalla tavallaan bändin yksinkertainen, suoraviivainen ja sottainen rock toimii kyllä EP:n mitan verran, mutta ei tätä enempää kyllä jaksaisi kuunnella. Päätöskappaleessa Lies And The Lying Liars saadaan vokaaleihinkin jo vähän väriä, mutta edelleenkin harmaan puolella liikutaan.

Raja “hyvän” ja “huonon” välillä on toki aina häilyvä. Vaikka ilmaisun monotonisuus voi toki olla ihan harkittuakin, niin 200 bpmliikuu juuri sen verran viivan alapuolella, että se alkaa olemaan jo hieman ärsyttävä. Vähän paremmalla tuotannolla ja vokaaleilla levystä olisi voinut saada ainakin sen yhden kaljan kittaamisen ajaksi pienen tunnelmannostajan. (janne rintala)